Diabeettinen retinopatia

Diabeettinen retinopatia on yleisin diabetekseen liittyvä silmäsairaus ja 20–74-vuotiaiden yleisin sokeutumisen syy. Se vaikuttaa verkkokalvoon sekä makulaan, eli siihen verkkokalvon osaan, joka mahdollistaa tarkan näkemisen.

Diabeettisen retinopatian esiintyvyys on suoraan verrannollinen diabeteksen kestoon. Tyypin 1 diabeteksessa retinopatiaa esiintyy harvoin ensimmäisen viiden vuoden aikana. 5-9 sairausvuoden jälkeen retinopatia on noin 10-20 prosentilla potilaista, 10-15 vuoden jälkeen 50-60 %:lla ja 20 vuoden jälkeen n. 80-90 prosentilla. Tyypin 2 diabetespotilailla todetaan lieväasteisia muutoksia eli taustaretinopatiaa jopa 20-30 prosentilla jo diabeteksen toteamisvaiheessa. Retinopatiaa esiintyy yhtä paljon molemmilla sukupuolilla.

Diabeettinen retinopatia kehittyy, kun suuret verensokeripitoisuudet vaurioittavat silmän verkkokalvon verisuonia, minkä vuoksi verkkokalvo ei saa riittävästi verta tai happea. Joskus verisuonen seinämä voi repeytyä ja turvota. Näin vaurioituneista suonista tihkuu verta ja kudosnestettä verkkokalvolle. Jos nestettä kerääntyy makulan alueelle, se turpoaa ja paksuuntuu, jolloin näkökyky voi heikentyä.

Pitempiaikaisen tihkumisen ja turvotuksen seurauksena verkkokalvoon muodostuu pieniä, kovia ja vaaleita tulehdusnestekertymiä (eksudaatteja), jotka sisältävät lähinnä lipidejä eli rasvoja ja rasvamaisia yhdisteitä. Tällöin puhutaan taustaretinopatiasta.

Retinopatian edetessä osa verkkokalvon pienistä suonista tukkeutuu. Tukkeutuneiden suonten lähistöllä olevat suonet laajenevat ja muodostuu pullistumia (mikroaneurysmia). Kun laajempi pienten verisuonien alue tukkeutuu, syntyy pehmeä eksudaatti (pumpulipesäke) eli verkkokalvon mikroinfarkti. Laaja-alaisesta verkkokalvon hapenpuutteesta johtuen muodostuu uudissuonia verkkokalvolle tai makulaan (proliferatiivinen retinopatia). Ne vuotavat helposti ja voivat heikentää näkökykyä. Myös verkkokalvon irtauma on mahdollinen.